Tiimi

  • Jenny

    Perustaja, kosmetologi, kulma-artisti

    Lash lift • Brow lift • Kasvohoidot • Sokeroinnit

    Olen Jenny, Facaden toinen perustaja. Olen työskennellyt kosmetologina jo yhdeksän vuoden ajan ja olen kehittänyt osaamistani useissa eri palveluiden ja uusimpien trendien koulutuksissa. Haluan pysyä ammattitaitoni kanssa ajanhermolla ja kehittää itseäni jatkuvasti - näin voin tarjota asiakkailleni aina parasta! Intohimoni keskittyy erityisesti kasvojen ihon ongelmien ratkaisujen löytämiseen. Ihonhoito on ollut vahvimpia osaamisalueitani kosmetologi-urani alusta asti. Teen aina erinomaisen tarkkaa työtä - tinkimättä kuitenkaan rennosta tunnelmasta.

  • Laura

    Perustaja, kampaaja, meikkaaja

    Kampaamopalvelut • Hiustenpidennykset • Meikkaukset • Kampaukset • Hääpalvelut

    Olen Laura, Facaden toinen perustaja. Minulle palo hius- ja kauneudenhoitoalaan syttyi halusta tehdä töitä käsillä - ja nähdä oman käden jälkeni tulos. Nautin erityisesti hiusten värjäyksistä, kampauksista, hiustenpidennyksistä ja meikkauksista - sillä koen, että näissä luovuuteni pääsee valloilleen. Olen erikoistunut teippi- ja mago-hiustenpidennystekniikoihin. Pyrin kehittämään osaamistani aika-ajoin eri koulutuksissa pysyäkseni kiinni uusimmissa trendeissä ja tekniikoissa taatakseni asiakkaalle mahdollisimman ammattitaitoisen lopputuloksen. Kuuntelen asiakasta tarkasti ja tavoittelen työssäni aina täydellisyyttä säilyttäen asiakaspalvelutilanteessa rennon ja rauhallisen ilmapiirin.

  • Tiia

    Ripsiteknikko

    Ripsipidennykset • Ripsien ja kulmien kestovärjäykset

    Olen Tiia, ripsipidennyksiin erikoistunut meikkaaja-maskeeraaja. Olen saanut kiitosta asiakkailtani ripeästä ja hyvin huolellisesta työstäni. Kuvailisinkin itseäni perfektionistiksi, mitä tulee kauneusasioihin. 12 vuoden työkokemukseni ripsien parissa on antanut minulle ennen kaikkea ammattitaitoa ja erinomaisen kyvyn hahmottaa jokaiselle asiakkaalle parhaan mahdollisen lookin ja heitä miellyttävän lopputuloksen. Viime aikoina olen keskittynyt enemmän ja enemmän luonnollisten ripsipidennysten tekoon, mutta myös näyttävät ripset onnistuvat leikiten!

  • Anniina

    Kampaaja & meikkaaja

    Kampaamopalvelut • Meikkaukset • Ripsien & kulmien värjäys • Brow lift

    Olen Anniina, parturi-kampaaja ja meikkaaja. Tämä työ on ollut haaveenani pienestä pitäen, joten heti valmistumisesta asti minut on löytänyt näiden töiden parista. Työssäni ehdottomasti parasta on kun pääsee käyttämään visuaalista silmää ja näkee oman kädenjäljen. Seuraan trendejä aktiivisesti ja pyrin olemaan niistä ajan tasalla sekä toteuttamaan asiakkaitteni toiveet mahdollisimman ammattitaitoisesti. Suosikkitöitäni ovat vaalennustyöt, klassiset miesten hiustenleikkaukset sekä meikkaukset. Tärkeää minulle on myös se, että asiakkaiden on helppo ja mukava tulla luokseni palveltavaksi.

  • Claudia

    Kosmetologi & ripsiteknikko

    Lash liftBrow liftKasvohoidotSokeroinnit • Ripsienpidennykset

    Olen Claudia, kosmetologi sekä ripsiteknikko. Esteettisyys ja kauneudenhoito ovat aina olleet intohimoni ja näin päädyinkin opiskelemaan kosmetologiksi. Tykkään tehdä monipuolisesti eri hoitoja päästä varpaisiin, mutta kasvohoidot ovat lähellä sydäntäni. Palvelen asiakkaitani rennolla mutta ammattimaisella otteella.

  • Anni

    Kampaaja

    Kampaamopalvelut • Hiustenpidennykset • Kampaukset

    Olen Anni, parturi-kampaaja. Rakastan tätä alaa ja koenkin olevani unelma-ammatissani, missä saan luoda käsilläni. Minulle on tärkeää tuoda jokaiselle asiakkaalle heidän unelmansa toteen ja saada heidät tuntemaan itsensä kauniiksi. Nautin tehdä niin värjäyksiä, raitoja, juhlakampauksia kuin parturointeja. Seuraan tiiviisti trendejä ja yritän tuoda aina uusimmat tekniikat työhöni mukaan. Olen rento ja sosiaalinen ja toivonkin, että jokainen asiakas tuntee itsensä kotoisaksi penkissäni.